"Suomesta on muodostunut viimeisen parin vuosikymmenen aikana todellinen hevimaa. Suomessa on erään arvion mukaan hevibändejä eniten maailmassa väkilukuun suhteutettuna. Raskas metallimusiikki on osa virallista kansallismainetta jopa siinä määrin, että bändejä on viety maailmalle ministerien vientimatkoilla. On oikeastaan hieman yllättävää, ettei hevimetallin kulttuurista ja taloudellista merkitystä ole maassamme juurikaan aiemmin tutkittu. Tätä tutkimustiedon vajetta paikkaa viisivuotisessa projektissaan akatemiatutkija Toni-Matti Karjalainen Aalto-yliopistosta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti